maanantai 29. huhtikuuta 2013

Lomakausi vaihtelun vuoksi

"Peililtä..."
Taas ne alkoivat, nimittäin lasten koululomat. Tällä kertaa kyseessä on kevätloma ja edessä on jälleen kaksi viikkoa laatuaikaa lasten kanssa. No Fanni meni kuitenkin tänään Maison des Enfantille eli lastentalolle, jossa järjestetään lasnoille ohjelmaa maksua vastaan. Hää menee sinne vielä huomennakin, mutta harmittavasti pikkusiskoa ei huolittu mukaan iän takia. Mutta pitää adaptoitua paikalliseen järjestelmään ja onhan se helppoa, kun ei varsinaisissa päivätöissä olla kumpikaan. Muussa tapauksessa pitäisi kyllä jo olla metsästämässä muitakin palveluntarjoajia. Kouluista vielä sen verran, että nyt se on virallisesti edessä tytöille syksyllä koulujen vaihto. Fannille Albert Barraud ja Fionalle Rue Naujac.
Nyt on muuten jalat pikkaasen jäykkinä ja paikat ruvella. Vietin viime viikonlopun Blois'issa, missä järjestettiin Ranskan kolmosdivarin Ultimaten mestaruustaiston toinen kierros. Pirullisen rankka viikonloppu, ja vieläpä ihan lähestulkoon ilman alkoholia. Ruuan kanssa toki viinit ja muutama apéró lauantain matsien jälkeen. Mutta nukkuminen muovisessa Premiere Classe-hotellissa kahden pelikaverin kanssa ei ole varsinaisesti sama asia, kuin oma sänky kotona. Ja toki oli omat sängyt kaikilla, mutta silti aika ahtaat tilat olivat. Siihen päälle kauhee väsy matseista ja silti ei meinannut uni tulla. Olo oli kuin alokastuvassa, kun ei oikeen tiedä mitä tässä tekee ruumintoimintojen kanssa ja niin edelleen. Mutta pelaaminen oli kohtalaisen hauskaa. Hauskaa olisi ollut, jos vain perkules oppisin noita taktiikoita paremmin. Kiva olla joukkueen ikämiehenä ja kaikkein pahiten hukassa! No, voitettiin kuitenkin lauantaina kaikki matsit ja sitten tiistain otettiin taas vastapainoksi pataan kaikissa matseissa. Ranskan suuntaan joskus eksyville voin lämpimästi suositella Blois'in kaupunkia: Upea historia ja upea kaupunki joen rannassa.

33toursin kakkosjoukkue: Face B

Tässä on ollut vähän kiireitä tuolla työrintamalla, kun olen työstänyt markkinatutkimusta ja vieläkin siihen liittyvät asiat ovat olleet plokaamisen esteenä. Ja olihan meillä vieraitakin, kun Ann-Karin ja Mikko olivat käymässä. Vietettiin porukalla mukavia hetkiä ja kiitos tuliaisista.

Siitä keittiönkaapista "selvisi" silloin pari viikkoa sitten se, että me ollaan lastattu kaappia liiaksi, koska se oli kiinnitetty ruuveilla kipsilevyyn. Olisihan pitänyt tietää sen olevan paikallaan ilman koolauskiinnitystä. Vakuutusasiantuntija oli kaikessa asiantuntijuudessaan todella pätevän oloinen ja varmasti tietää nämä asiat kuin omat taskunsa: Nimittäin, keittiöön saapuessaan tämä nainen kysyi minulta liesituulettimen päällä olevasta kaapista, että tämäkö on se tippunut kaappi. Sanoin siihen, että "Non, Madame. C'est là." ja osoitin 45 astetta oikeaan, missä seinässä on edelleen reiät repeytymisistä ja muista vaurioista. Sillä pohjalla oli sitten fiilikset jo kunnossa, kun aloitettiin asiaa käymään vielä isommalla porukalla läpi. Lopputuloksena kuitenkin hommaa ei oikein voitu meillekään sysätä, koska kiinnityksestä löytyi epäselvyyksiä. Vakuutusyhtiöt hoitavat hommaa nyt keskenään ja luultavasti tasaavat vaurioista koituneita kuluja. Korjauksestakin puhuttiin, mutta epäilen sen tapahtumista ainakaan ennen syksyä, ja sen muuten maksaa vuokraisäntä. Mitä tulee korvaukseen astioista, niin odotellaan nyt... Mutta kattoikkuna on muuten nyt vaihdettu: Toimii kaukosäätöisesti moottorilla ja sulkeutuu sateella itsekseen!

Eihän noita nää, eihän...
Siinä näitä Ranulandian kuulumisia. Potkulaudalla mennään enenevässä määrin ja joella on kiva käydä katselemassa isoja risteilijäaluksia, jotka täpärästi mahtuvat uuden nostosillan kannen alta.

Loppuun vielä sekalainen lajitelma kuvia eri tilanteista:
Viini kasvaa ja kehittyy Bourg'ssa
Bourg'in linnakkeet
Ranskalainen ystäväperhe (Ioanit) ja Fionava

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Pariisin kevät ja bordeaux'n kesä

Taisipa jälleen mennä hiukan liian pitkäksi tää päivitysväli, mutta nyt ainakin on hyvä syy. Nimittäin mahtavat vieraat Suomesta ja itsekin siirryin aika huolella lomafiiliksiin siinä samalla. Duunissa kävin kääntymässä kaksi kertaa eli käytännössä yhtä monta kertaa kuin tytöt olivat reilun viikon aikana koulussa. Vierainahan oli famille Nummela eli Helkan perhe eli Fannin kaveri CDC:n alkuajoista lähtien. Sää ei kylläkään hämmentävästi suosinut kuin käytännössä muutamina päivinä ja siitä paljonpuhutusta kesästä ei ollut merkkiäkään. Marne La Valleessakin jäätävä tuuli puhalsi ainakin aamulla kuin pohjolassa ikään ja farkkujen alle pelimiehet (petteri ja mä) pistettiin tykit etteivät pussit palellu. Hää kyllä riisui ne päivän lämmetessä pois, mutta minä menin veijot alla koko päivän. Eikä ollut kuin yhden kerran liian kuuma! Ja sitten kun vieraiden tuli aika lähteä, niin eikö se säätila ainakin Bordeaux'seen palatessa ollut jo aivan toisella tasolla. Seuraavien vieraiden onkin kiva tulla lauantaina tänne, kun sunnuntaille luvataan kevyet 26 astetta. Mutta säästä huolimatta oli upea viikko ja tuli kyllä potkulautailtua porukalla useita kilsoja! Eikä se Pariisi nyt niin paha ollut, kuin alun perin taas odotin. Sinne pitää osata mennä oikealla asenteella. Pariisi vaan alkaa jostain syystä muodostumaan sellaiseksi pakkopaikaksi, jonne on aina aika ajoin mentävä.


Taustalla näkyy Petteri kameran takana, keskellä
Mari ja Helka ja etualalla Mörssärimimmi. Kauhee
härdelli toi Tisnilandin paraati...

Muita asioita mainitakseni näyttää siltä, että Fanni vaihtaa koulua. Virallista tietoa ei ole, mutta nykyisen koulun rehtori ei ollut saanut Fannia listoilleen. Eli todennäköisesti Albert Barraud on sitten se uusi koulu. Fionan tilanteesta ei mitään vastaavaa epävirallista ole kuulunut. Koulutyöt menevät molemmilla erittäin hyvin ja Fionakin on jo aloittanut ranskan puhumisen rehtorin mukaan. Välillä saattaa kuulla Fionan leikkivän yksin ja puhuvan ranskaa nukeilleen. Oma kielitaito on välillä tosissaan koetuksella, kun aika ajoin tuntuu ymmärtävän kaiken ympäriltään ja välillä taasen on vähän hukassa: Semmoinen perusranska perustilanteessa ei tuota ongelmia, mutta välillä politiikan tai työelämään liittyvien asioiden ymmärtäminen ei tunnu olevan aivan tuosta vaan ymmärretty, tai ainakin pitää keskittyä aivan älyttömän tarkasti kuuntelemaan.

Toimiston hiiri pyörii jaloissa edelleen ja kaasua ei tänne tule vieläkään. Tänään taas palaveerataan toimiston tulevaisuudesta ja kierrellään totuuden sanomista: Paikan "omistaja/pomon" pitäisi lähteä takaisin ulkomaille ja jättää muut rauhaan. 

 Ja käytiinhän me ajamassa upea viinireittikin. Meillä oli
lainassa famille Rönnaun Prius ja Nummeloilla vuokrakiesinä
tosi iso Mini. Kyllä se auton hankinta vaan kaihertelee taustalla. Onhan
se komeeta ajaa saksalaisella autolla ranulandiassa: Euroopan unioni!

Lupaan seuraavan päivityksen nopeampaan tahtiin. Viikonloppuja kaikille! Meidän suunnitelmana on huomenna mennä vähän ulkoilemaan ja illalla taas Gare St. Jannelle vastaanottamaan vieraita. Tervetuloa Ann-Karin ja Mikko. Sunnuntaina sitten rantaan, mutta rantapaikkaa ei vielä ole valittuna. Lacanau Ocean, Cap Ferret vai Arcachon: On siinä ihmisellä pulmaa kerrakseen. Ainiin, Pariisin heräteostoksena tuli hankittua terdelle vielä riippumatto telineineen! 

Loppuun vielä kuvat siltä päivältä, kun sää meitä suosi: Dyne de Pilat jälleen...


--

Erona sama minkä eilen twiittasinkin: https://twitter.com/nibbeli/status/322443944942252033 


--
Päivitys 16:03 12/4/2013
Siskoni sai minut kiinni yhdys sana virheestä: Olin kirjoittanut "alun perin" erheellisesti yhteen. Kiitos kieli poliisille.

Taisi muuten olla ensimmäinen yhdyssanavirheeni ja tämäkin vain sitä kevyempää luokkaa, jos varmuudeksi vetää yhteen. Toisinpäin, jos olisin mokannut, niin nyt kyllä hävettäisi.