Bordeaux-juliste vihdoin tyttöjen huoneen seinällä

Tämä juliste on koskettava läksiäislahja Isabellelta Fannille HRSK:lta eli Fannin entisen ryhmän

pääopettajalta. Heillä on talo tässä lähellä Royanissa, jonne on tarkoitus mennä vierailulle kesällä. 

Julisteessa on kuvattu koko Bordeaux'n keskusta ja siinä "näkyy" myös meitin kattohuoneisto 

tuossa Place de Tournyn kohdalla... Juliste on kunniapaikalla tyttöjen yhteisessä huoneessa.

Tuosta julisteesta voidaan aloittaa tämä summaus. Fanni sai tuon lahjaksi ennen lähtöämme ja nyt se vihdoin on meitin seinällä täällä kyseisessä kaupungissa, omassa kodissamme. Matka on ollut pitkä siitä hetkestä, kun päätös tehtiin ja todella aloitettiin talon myynti, saatiin vielä se myydyksi ja sitten aloitettiin muuttopuuhat. Ei ole ihan yhden päivän juttu siirtää perhe 3000 kilsan päähän ja vielä ilman minkään työnantajan apua. Kaikki on hoidettava itse ja vähän on mietittävä myös kustannuksia. Kateudella olen lukenut ja kuunnellut expattien hommia, kun voi vaan valita muuttajan ja heittää kamat laatikoihin työnantajan maksaessa viulut. Siltikin tämä järjestely ja entisen työnantajani suoma läksiäispaketti ovat mahdollistaneet sellaiset järjestelyt, joista voi vaan haaveilla. Eikä tässä tilanteessa oikeastaan olisi muuta voinut tehdä kuin tämän; Toteuttaa sen, mitä olemme halunneet pitkään. Toteuttaa muutoksen, jonka tekeminen on oikeasti helppoa kun sen (t)uskaltaa toteuttaa, mutta äärimmäisen vaikeaa ottaa oikeasti työn alle ilman jotain muutosta, kuten potkut duunista.

Se, kuinka paljon tässä on mukana enemmän meikäläisen halua ja intoa Ranskaan muuttoon on tietysti mielenkiintoinen kysymys, mutta uskon koko perheen olevan tässä yhteisessä rintamassa. Toki Miialla lienee meistä vaikeinta, koska rehellisesti sanoen hän puhuu tällä hetkellä meistä vähiten ranskaa ja sopeutuminen riippuu pitkälti kielitaidosta, kontakteista ja halusta tehdä asioita perheen ulkopuolella. Tämä jaottelu on tosiasia, koska Fiona pärjää ryhmässään hyvin ottaen huomioon kolmivuotiaiden tason ja hänen aikaisemmat kokemuksensa päiväkodissa ja Agathen kanssa. Fanni pärjää vielä paremmin, koska hän puhuu "mamuista" selkeästi parhaiten ranskaa ja on aina osallistunut ohjattuun toimintaan täysillä, eikä HRSK:n käytöskoulun opitkaan ole ohi menneet. Vaikkakin kotona ollessa tuntuu siltä, että lähinnä katolilainen sisäoppilaitos pitkine karttakeppeineen olisi tuolle viisivuotiaalle kiukkupussille paras paikka... Ja kovassa muutoksessa auttaa innokkaat ja osallistuvat luonteet, jotka tytöille ovat isin puolelta tulleet. Eikä äidin puolen geenit ainakaan vaikeuta sopeutumista, kun älykkyyttä riittää tehtävien toteuttamiseen ja kielen hallintaan. Mutta äkäisiä ovat molemmat tytöt, ja se lienee sitten yhteinen lahjamme rakkaille tytöillemme.

Omalta osaltani voisin sanoa, että nyt kun tytöt ovat koulussa, niin päivällä on aikaa. Aikaa ei silti ole ollut niin paljon liikaa, että olisin kaikki valkotauluun merkityt tehtävät saanut tehtyä. Vielä on muutama taulu ja äänirojektorin kaliprointi tekemättä, yms... Mutta se taas johtuu siitä, että olen keskittynyt CV:n täyttämiseen ja siihen ajatukseen, että josko tässä menisi duuniin, siis oikeaan duuniin tai ainakin väliaikaiseen sellaiseen. Ihan kiva on harrastaa liikuntaa lähipuistossa 15 asteen lämmössä, mutta silti sitä alkaa kaipaamaan jotain tekemistä. Ja on mulla mahdollisesti tulossa projekti yhdelle suomaiselle firmallekin, mutta siitä ei ole vielä varmuutta. Ehkä sitä ei osaa olla vaan, kun on luterialaisesta ympäristöstä kotoisin, joskin ilman uskoa. Ja toki aina tuntuu paremmalta olla ansaintapuolella, kuin pelkästään menopuolella, vaikka taloutemme onkin turvattu ainakin puoleksitoista vuodeksi.

Mutta rehellisesti, kaipaan enemmän kontakteja ja työyhteisön kokemista, kuin olin ajatellutkaan. Ja oppiihan siinä kieltä ja kulttuuria ihan eri tavalla. Onneksi tällä hetkellä mulla on liitokiekkoporukka, johon olen oivallisesti integroitumassa ja saanut sitä kautta niitä kaivattuja kontakteja ja kavereita ja bilekutsuja. Mailia pukkaa päivittäin ja kahdet reenit ja erilaiset matsit pitävät huolen siitä, että ympärillä tapahtuu. Tämän toivoisin tapahtuvan myös Miialle, koska jo Kirkkonummella tuntui siltä, että isi hiihtää ja äiti hoitaa lapsia.

Nyt hää kuitenkin aloittaa ranskan intensiivikurssin ja toivon todella hänen kutsuvan koko luokan meille kahville lounastunnilla tai heidän viettävän baari-iltoja porukalla. Sellaisiin hommiin on nyt todella mahdollisuus. Kielikoulu on tuossa aivan mutkan takana ja yhteisöllisyys sitä kautta vaatii vain tekemisen ja osallistumisen vaivan. Onhan se kiva kutsua kotiin pari ranskaa osaamatonta hotellissa asuvaa japanialaista ja keittää heille kunnon naruvedet liptonista. Sitten voi puhua muutaman sanan enklantia ja heittää väliin jonkun sanan ranskaa ja näyttää lasten kuvia. Mutta, niin mäkin toimin Pariisissa aikoinaan, joskin välittäjäaineina oli jotain teelehtiä vahvempaa... Eikä ollut kuvia mitä näyttää lapsista.

Mutta ehkä hienointa omalta osaltani tähän saakka ainakin oli se, että sunnuntaina illalla, kun ajeltiin takaisin Sablesista, niin olin tulossa kotiin. Meidän kotiin, joka sijaitsee kolmannessa kerroksessa osoitteessa 50 rue Lafaurie de Monbadon.

--

Jukurttien hinnat ovat täällä hiukan erilaiset kuin pohjolassa: Alennuksesta Miia osti 16 kappaletta Yopleeta hintaan 1,70€.