Tekstit

Hyvin hoidettu puutarha

Kuva
La Pimpinen varrella näyttää olevan hyvin hoidetut puutarhat. Kaunis, pieni joki, joka virtaa läpi maalaisidyllin. Ja olihan siellä myös Café de la pimpine, jossa on aivan ihana nauttia kuumaa piirakkaa kahvin kera... Terassilla tietysti. Terveisiä maaseudulta,  nibbe

Kotona jälleen

Kuva
Kotiin päästiin sunnuntaina ja nyt jo tuntuu, että siitä olisi pitempikin aika. Mutta kuitenkaan ei ole kuin viisi päivää. Tänään pääsin ekaa kertaa jo pyörälenkillekin ja huomenna huolletaan Sylvainin kanssa pyörät Bilteman ketjupesurilla. Fannin Sixtine-kaveri on myös tulossa käymään ja Fiona on silloin vietävä pois häiritsemästä heitä. Suomesta on tulossa myös pikavieras, tai toivottavasti yövieras, mutta katsotaan nyt. Kaveri on tulossa autolla käväseen ja jatkaa sitten aurinkorannikolle kalajoen suuntaan... Eiku Fuenkirolan suuntaan. Tässä nyt ei suurempaa, kuin, että kiirusta pitää Monbadonin kanssa. Siksi en kirjoita enempää tällä kertaan. Ja meitin poppoota näkee ainakin pääkaupunkiseudulla helmikuun lopulla, kun seuraava markkinointikierros (STO-HEL-TAL) yhdistyy Fannin synttäreihin. Sen sijaan messuille en osallistukaan, vaan menemme eteenpäin muilla markkinointikeinoilla. Jos haluat lukea lisää meitin juttuja, niin tässä linkit: Miian blogi http://blogit.kaksplus.fi/c...

www.monbadon.com

Salut tout le monde, Ehkä en tätä plokia nyt kuitenkaan hylkää, koska tämä kuitenkin on enemmän henkilökohtainen ploki kuin ystäväni Monsieur Monbadonin vastaava kirjoitusalusta. Eihän sen kaverin sivuille mitkään härskit jutut edes sovi, saatikka että se niitä hyväksyisi julkaistavan. Kuka noita patonkimaan "parhaita" liikeyrityksiä ja maittemme välisiä eroja sitten julkaisisi, jos en minä itse? Eli otan takaisin viime kerralla kirjoittamani jutun muutosta. Voitte huokaista helpotuksesta ja jatkaa tämän plokin seuraamista. Mutta, samaan aikaan on tarjolla myös lisää luettavaa. Nimittäin ystäväni Monsieur Monbadon on myös avannut kotisivunsa ja ihan oikean Bloginsa oikein behmällä beellä ja geellä. Käykää itse tutustumassa ja tykkäämässä. www.monbadon.com -n- p.s. Monbadon muuten huikkasi tuosta vierestä, että verkkokauppakin on jo auennut...

Kulkuset kilisee...

Kuva
Ja joulu tulla tulevi. Vaikka ei sitä kyllä maisemasta uskoisi, kun aurinko paistaa ja ulkona on 13 astetta lämmintä. Käytiin justiinsa Sylvainin kanssa tekemässä 30 kilsan pyörälenkki ja kuumahan siinä tulee, kun on varustaunut talvivetimin. Ihmiset syö lounasta terasseilla ja pyöräilykausi käy kuumana. Tuntuu, että nyt kun kaupunkipyöräily on vienyt meidän perheen mennessään, aivan kuin liikenteessä olisi pyöriä entistä enemmän. Joka risteykseen pitää melkein mahduttaa itsensä muiden pyöräilijöiden rinnalle ja tietysti sinne autojen eteen. Ja sellainen erikoisuus muuten on, että pyörällä voi ajaa vaikka kilsan auton edessä ja ei ala tööttäys. Tänäänkin mentiin aamulla Fannin vauhtia kaksi korttelia ja kiltisti tuli autoletka perässä. Vaan eipä pyörällä kyllä muualle mahdukaan, kun jotkut jalkakäytävät eivät ole edes lastenrattaiden levyisiä... Mutta maineensa veroinen pyöräilykaupunki, eikä suotta 4. Köpis-indeksillä mitattuna. ( http://copenhagenize.eu/index/ ) Niin se joulu. Viik...

Kesän saldo: Kolmet H&M:n pellavahousut

Kuva
Erona kesiin pohjolassa ja 3600 kilometriä sieltä etelään löydän yhden merkittävän seikan. Nimittäin mun aivan ihanat, valkoiset H&M:n puuvillaiset housut. Sellaiset kivan rennot, muttei kuitenkaan yhtä härskit kuin shortsit. (Joita muuten olen kesän aikana käyttänyt vain muutamia kertoja.) Pitkät, valkoiset housut ovat olleet varsin päteviä sekä rannoilla auringon paahteessa, että virallisimmissakin yhteyksissä. Pohjolastahan ne housut tänne tulivatkin, eikä niitä paikallisista henkkkamaukoista ole edes löytynyt, mikä onkin kumma? Eikä tänne voi niitä tilatakaan, tosin syy miksei, on mulle edelleen mysteerio? Mutta se ero siis. Yleensä olen pärjännyt yksillä valkoisilla per kesä, mutta tänne lähdin kolmella kipaleella. Kesän vain jatkuessa ja jatkuessa ja puuvillan laadun ollessa sitä kaikkien olettamaa, niin korjaustoimempiteet alkoivat varhaisessa vaiheessa ja elokuussa oli jäljellä vain kahdet. Tosin niistäkin oli jo "korjattu" (saksilla) useita kohtia, eikä useat v...

Vieraita Suomesta...

Kuva
Se on taas aika, kun syyslomat alkavat ja mekin saamme tänne vieraita pitkästä aikaa. Ensin tulee Hännisten perhe ja siihen päälle sitten Hämeenkylän väki. Tervetuloa kaikki. Tänne onkin ihan mukava tulla viettämään syyslomaa, sillä ainakin tähän saakka ollaan menty ihan kesäpäivien kaltaisissa meiningeissä eli 25 molemmin puolin... Rannallakin oltiin viime viikolla ja tuli pulikoitua ihan kunnolla. Lapsia ei kyllä uskaltanut päästää kertaakaan kunnolla veteen, kun aallot olivat sellaista parin metrin luokkaa ja jätin itsekin menemättä surffaamaan. Yhden uimapuvunkin hukkasin, kun kävin niitä huuhtasemassa aalloissa: Lähti irti sormista ja hävisi sekunnissa aaltoihin. Kirkkaista väreista huolimatta en nähnyt uimapukua enää sen koommin. Härski on aaltojen voima. Katsotaan nyt sitten kuka vieraista mun kanssa lähtee surffaamaan, Samille ja Makelle pientä haastetta siis laitan kehiin? Ja toivon totisesti säänkin pysyvän tällaisena, mutta ainahan sitä hehkutuksen jälkeen suomivieraat osu...

Yritykselle nimi? Quel nom pour ma boîte?

Moro, Nyt olisi tarve jättää Tmi Nico Vainio unholaan ja kehittää uusi nimi yritykselle. Näkisin sen olevan tässä tapauksessa ranskaa ja muutamiin ehdotuksiini pyydän teiltä kaikilta mielipiteitä. Tällaisissa keisseissä some onkin parhaimmillaan? Kaikissa nimiehdotuksissa on jotain, joka liittyy jollain tavoin meikäläiseen, mutta eivät kuitenkaan tarkoita mitään suomeksi. Lisäksi ne sopivat suomalaisenkin suuhun (?!?) ja jättävät kertomatta toimialaa. Mikä on sinun suosikkisi? Ja toki saa ehdottaakin jotain aivan muuta, kuin listalla olevia. Quel nom pour ma boîte? Donnez votre avis s.v.p.? -- Monbadon Oy Mavie Oy Maville Oy Vie Nordique Oy Bidule Oy Libellule Oy Mafille Oy Vaskiri Oy Sepavre Oy Cpafacileatrouverunnompourlaboîte Oy Ehdota jotain Oy Vaikeepäättää Oy Hermotmenee Oy --