Miksi Ranskaan? Duunin takia? Onko sulla sukulaisia siellä? Siinä ehkä yleisimmät kysymykset, kun kerron suunnitelmistamme ihmisille. Kahteen viimeiseen kysymykseen voi vastata helposti, että ei. Tai no duuniakin varmasti löytyy, mutta niistä vasta sitten, kun on edes haku päällä ja/tai jotain kerrottavaa.
Mutta toi ensimmäinen kysymys on jo haastavampi, vaikka olenkin sen jo kuullut vuonna 1995, kun ensi kerran lähdin ranulandiaan... Silloin taisin vastailla jotain sen suuntaista, että haluan oppia kieltä ja kulttuuria. Ja tottahan se oli, koska ei koulussa mitään ranskaa voi oppia. Kielistä koulussa voi oppia vain englantia, koska kaikki tuutit tuuttaa sitä. Siten muut kielet jäävät paitsioon. Itseasiassa englanninopetus ennen yläastetta pitäisi kieltää, koska lapset oppivat sen joka tapauksessa.
No, mutta lähdin kuitenkin -95 Pariisiin ja olin sillä tiellä pari vuotta putkeen. Kiertelin eri puolilla Ranskaa ja opin kielen ja yhtä ja toista kulttuurista. Toisaalta en ihan lopullista omaa paikkaani mcdosta, aupairina tai ravintolakeikkatyöntekijänä löytänyt, joten palasin Suomeen hoitamaan asiat kuntoon: Opiskelu, Miia, oikea 8-16-duuni, intti, oma kämppä sunsperista ja niin poispäin.
Minulle jäi reissustani kielitaito, vaikka senkin meinasin unohtaa. Kielitaito itseasiassa näivettyy käytön puutteessa hämmentävän nopeasti. Tapaamani kaverit unohdin täysin, silloin ei ollut feisbuukkia ja mailiosoitteetkin vielä harvinaisia... Tämä oli kuitenkin kohtalokas moka, koska olisi ollut näin jälkikäteen aivan upeaa kierrellä Ranskaa kavereiden luona käyden ja olisi ollut jotain siteitäkin sinne. Rehellisesti täytyy oikeastaan kertoa, että on mulla vieläkin osoitekirja tallella, mutta ei sitä mitään kirjeitä ruvennut tuohon aikaan rustailemaan... Eikä enää kehtaa, ellei nyt uskaltaudu sitten kokeilla FB:n kautta.
Netin avulla en kuitenkaan kielitaitoa onneksi menettänyt ja aloin tuossa 2000-luvun puolivälissä ihan oikeasti rakentamaan sitä uudestaan. Lopullinen niitti tuli sattumalta, kun Fannille löytyi täysin puskista paikka ranskankielisestä päiväkodista Helsingistä. Silloin lopullisesti tajusin, että onpa kiva taas puhua ranskaa ja olla siinä kulttuuriympäristössä mukana. Ja hämmentävän iso on muuten Helsingin ranskankielinen yhteisö, kun siihen pääsee sisälle.
Ja kaikki lomathan me siellä ollaan käytännössä vietetty, kun en ole muualle suostunut lähtemään. Eli mulla on sellainen perustavanlaatuinen kiinnostus kaikkea ranskalaista kohtaan ja en tunne vielä ranskalaista yhteiskuntaa tarpeeksi.
Eli mitä tästä nyt pitäisi saada irti. En tainnut onnistua kertomaan otsikon mukaisesti alkuunkaan, mutta mennään tällä osaan kaksi. Siinä sitten yritän valottaa tuota lähtemispäätöstä duunin ja meitin perheen kautta. Lyhyesti voidaan kuitenkin sanoa, notta vastaukseni vuodelta -95 on edelleen täysin kuranttia kamaa...
Sitten perinteiseen vertailuun...
Suomessa: Puhelu lopetetaan selvästi tervehdykseen, jonka jälkeen luuri on sallittua ja soveliasta laittaa kiinni.
Ranskassa: Puhelu lopetetaan epäselvästi viittaamalla tulevaisuuteen (à plus, à tout à l'heure...) tai pahimmillaan vain asian päätyttyä lyömällä luuri kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti